ETUSIVU2023-10-20T10:05:24+00:00

Asiat Paranevat Tekemällä – Yhdessä

Haluan tehdä poliittiseen toimintakulttuuriin muutoksen; Politiikan tekeminen ei saa mennä asioiden hoitamisen edelle, VALOA POLITIIKKAAN!

ELÄMÄ ON YMPYRÄ – ASIOILLA ON TAPANA KIERTÄÄ TAKAISIN, NIIN HYVÄSSÄ KUIN PAHASSA.

MINULLE TÄRKEITÄ ARVOJA JA ASIOITA

Maakuntien ja kuntien elinvoimaisuus

Tulevaisuudessa kuntien- ja maakuntien tehtävä on mm. turvata ihmisten lähipalveluja, vahvistaa yritysten toimintaympäristöä ja muodostaa pohja maakunnan ja kuntien elinvoimaa vahvistaville verkostoille. Itä-Suomen elinvoimaisuus on koko Suomen turvallisuuskysymys. Itä-Suomesta on tehtävä eritystalousalue.

Perheiden hyvinvointi ja arjessa jaksaminen

Helposti saavutettava ja yleisesti hyväksyttävä arjen apu ehkäisisi tehokkaasti kriisejä ja ongelmia. Vanhemmilla pitää säilyttää vapaus päättää, miten he hoitavat kasvatuksen ensimmäiset vuodet.

Yrittäjyys ja työnteko

Yrittäjän henkinen ja fyysinen jaksaminen on keskeinen asia koko yrityksen ja sen henkilöstön hyvinvoinnin kannalta. Työnteko on oltava aina kannattavampaa kuin työttömänä oleminen.

Kotimainen ruoka ja metsätalous

Tuottajalle on taattava oikea korvaus työstänsä eikä maatalousyrittäjä voi olla elintarvikeketjussa maksajana. Järkevä ja terve puurakentaminen pitää saada kannattavaksi ja säätelyn puolesta helpommaksi. Maamme metsät kuuluvat kansalliseen päätösvaltaan. Eu pitäköön näppinsä erossa niistä.

VAISTOAAN KANNATTAA KUUNNELLA – TILANTEESSA KUIN TILANTEESSA.

BLOGI

Keskittämisen rattaat pyörivät jälleen

11.09.2024|

Kolumnini Karjalaisessa ja Savon Sanomissa 11.9.2024 Kirjoitin tällä kolumnipaikalla viimeksi maaliskuun alussa, noin puoli vuotta sitten. Kerroin tuolloin,
Lue lisää »

Hallitus näivettää kuntia

03.05.2024|

Hallitus on leikkaustalkoissaan ajamassa Suomen talvihorrosta vastaavaan tilaan. Maan elintoiminnot hidastuvat ja syke laskee. Nukutusaineena käytetään mm. hyvinvointialueiden
Lue lisää »

Hallituksen politiikka lisää alueellista epätasa-arvoa

25.03.2024|

Orpon-Purran hallituksen leikkuulautojen pauke ja saksien napse kertaantuvat ja kaikuvat Pohjois-Karjalassa. Nyt maakunnastamme ollaan viemässä pois valtionhallinnon palveluita.
Lue lisää »

Maan hallitus tekee syrjivää ja keskittävää politiikkaa

06.03.2024|

Lähdin mukaan politiikkaan edellisen kokoomusjohtoisen hallituksen aikana vuonna 2012. Tuolloin kuntaministeri Virkkunen (kok.) oli laatinut karttaharjoituksen, jossa olisi kadonnut
Lue lisää »

Itäisessä Suomessa tulee orpo olo

26.10.2023|

Keskustan linja on, että Suomi pärjää vain kokonaisena. Siksi alueita tulee kohdella tasapuolisesti. Pitää huolehtia, että koko maassa
Lue lisää »

Kansanedustaja Hanna Huttusen nimi vaihtui

13.10.2023|

Medialle 13.10.2023, julkaistavissa heti Keskustan outokumpulaisen kansanedustaja Hanna Huttusen nimi on eilisestä alkaen ollut Hanna Räsänen. -Otin aviopuolisoni
Lue lisää »

Liity postituslistalle?

Lähde kanssani vaikutusmatkalle, jossa kaikki apu yhteisten asioiden hoitoon on tarpeen. Liity postituslistalle painikkeesta, niin lähetän sinulle kansanedustaja matkan tekoja ja parhaita paloja suoraan sähköpostiisi.

Go to Top