Vietin pääsiäisen pyhinä aikaa kotiseudulla. Kaavin Maarianvaarassa käynnissä oleva vanhan talomme kunnostusprojekti ja Outokummun kodin arkiaskareet saivat ajatukset hetkeksi pois maailman myllerryksestä, tai ainakin miettimään asioita eri näkökulmasta.

Pääsiäisviikko harhautuneine drooneineen toi Venäjän hyökkäyssodan Ukrainaan konkreettisesti suomalaisten lähelle. Puolustusvaliokunnan sekä maan sisäisestä turvallisuudesta vastaavan hallintovaliokunnan jäsenenä olen seurannut tilannetta tiiviisti, ja puolustusvaliokunta piti myös ylimääräisen kokouksen pääsiäisviikon tiistaina.

Olen toistanut työssäni kahta lausetta, jotka ovat kaikuneet hallituksen suuntaan lähes kuuroille korville. Ensimmäinen lause on, että asuttu Suomi on turvallinen Suomi. Toinen lause on että, elinvoimainen Itä-Suomi on koko maan turvallisuuskysymys. Nyt nämä lauseet osoittautuivat todeksi. Havaintoja eksyneistä drooneista tekivät yksityiset alueella asuvat ihmiset.

Maarianvaaran rinteen juurella ja Suvisrannan peltoaukean laidalla puuhastellessa mietin turvallisuutta vahvasti myös itäsuomalaisena äiti-ihmisenä. Mietin, mistä turvallisuuden tunne rakentuu.

Tärkeä osa turvallisuutta on se, että tunnemme kuuluvamme osaksi yhteisöä. Olemme perheen, kaveriporukan, työyhteisön, kerhon tai järjestön jäseniä ja asuinympäristömme asukkaita.

Paikallisten yhteisöjen toimintakyky ja henkinen kriisinkestävyys ovat puolestaan olennainen osa koko yhteiskuntamme kokonaisturvallisuutta.

Hyvä esimerkki toimeen tarttumisesta on Suomen Kylät ry:n Kylävara-hanke. Kylävara on yhteisöllistä huolenpitoa ja varautumista. Sitä, että paikallisessa yhteisössä pidetään huolta niistä, jotka tarvitsevat apua ja tukea – ja osataan toimia yhdessä, kun jotain poikkeuksellista tapahtuu. Nettisivuilta kylavara.fi löytyy runsaasti vinkkejä ja tietoja, kuinka vaikka naapurustot, kylät, järjestöt ja kunnat voivat toimia yhdessä turvallisuuden ja yhteisöllisyyden lisäämiseksi.

Suomi on EU:n maaseutumaisin maa. Maamme pinta-alasta 95 % on maaseutua, josta lähes 70 % on harvaan asuttua maaseutua. Valtion tulisikin nykyisen keskittämispolitiikan sijaan panostaa siihen, että maaseutu pysyy asuttuna ja kylät sekä pienetkin kunnat elinvoimaisena. Järjestöiltä leikkaamisen sijaan hallituksen tulisi tukea järjestötoimintaa ja ymmärtää kuinka keskeinen rooli järjestöillä on myös turvallisuuden luojina.

Itäsuomalaiset ihmiset ovat tunnetusti sitkeää kansaa, jotka eivät aivan pienestä hätkähdä. Olemme tottuneet siihen, että toimeentulon eteen on nähtävä vaivaa.  Teemme täällä jatkossakin oman osamme, kunhan vaan valtio huolehtii omansa.

julkaistu Koillis-Savossa 9.4.2026