Eduskunnassa oli toissaviikolla istuntotaukoviikko Pohjoismaiden Neuvoston kokoontumisen takia. Kohdallani viikko meni kirjoitushommien lisäksi arkisten kotiaskareiden merkeissä. Siivosin, pesin pyykkiä, raivasin kesän jälkiä pihamaalta ja samanaikaisesti kävin mielessäni läpi esillä olevia ajankohtaisia asioita.

Etäisyys päätöksenteon pöytiin antoi samalla etäisyyttä ja tilaa ajatella asioita.

Huomasin kesken pihapuuhasteluni miettiväni ennen kaikkea ilmastonmuutokseen liittyviä asioita.

Ajatuksissani pyöri julkisesti käytävien keskusteluiden äärilaidat, asiantuntija-armeijat ja televisiopanelit jossa pöydän ympärillä istuu takuuvarmasti asiasta täysin erimieltä olevia ihmisiä.

Kuulija suorastaan houkutellaan asettumaan jonkun puolelle, jotakin vastaan. Monesti on kuitenkin niin, että totuus on jossain siinä puolessa välin. Kompromissien ja vaihtoehtojen puolesta puhuttu ääni tuntuu nykyään häviävän.

Yksi eniten mielipiteitä jakavista asioista on metsät. Pidän itseäni järkivihreänä ihmisenä jo metsätalousinsinööri-koulutukseni takia. Minulle ja monelle muullekin suomalaiselle metsät ovat enemmän kuin pelkkiä puita.

 

Metsissä käydään sienessä, marjassa, metsällä ja harrastamassa liikuntaa.

 

Metsällä on meihin myös rauhoittava vaikutus, siellä lepää sekä sydän että sielu. Julkisessa keskusteluissa syntyy kuitenkin usein mielikuva, että metsien käyttö on joko aukkohakkuuta tai suojelua.

 

Toisena mörkönä tuntuu olevan suomalainen maatalous. Haluan monen muun suomalaisen tavoin syödä kotimaista ruokaa. Ilman taloudellisesti kannattavaa maataloutta ei kuitenkaan jatkossakaan maataloustuotteet päädy kaupan hyllylle. Hiilineutraalisuutta edistäviä toimenpiteitä tehdään jo nyt maatalousyrittäjien toimesta paljon, mutta teoista puhutaan valitettavan vähän.

 

Lehmästä on tehty pahis ja porkkanasta hyvis.

 

Kolmantena esimerkkinä tulee kaikki energiaan liittyvä. Meidän on päästävä liikkumaan täällä harvaan asutulla alueella, missä ei ole käytössä riittävästi julkista liikennettä. Kysymys onkin kuinka energia tuotetaan. Mielestäni fossiilista polttoaineista tulisi siirtyä asteittain uusiutuviin polttoaineisiin.

Esimerkkinä voidaan pitää vaikka Outokummun Energian lämpölaitos Miilua, joka vaihtoi lämmityksessä raskaan polttoöljyn puuhakkeeseen. Tuolla teolla Outokummun alueella fossiilisten polttoaineiden kasvihuonepäästöt putosivat kerralla 60 %. Uskon, että biopolttoaineissa on myös liikkumisemme tulevaisuus.

 

Sähkökään ei tule vaan töpselistä.

 

Hyviä asioita siis tapahtuu koko ajan. Keskusteluissa mehevämpiä ovat valitettavasti kuitenkin ne vähemmän hyvät. En pidä siitä että, ilmastonmuutosta käytetään jopa pelottelun välineenä. Mielestäni on aivan yhtä väärin vähätellä lasten ja nuorison halua vaikuttaa tulevaisuuteen heidän omien tekojen kautta.

Olen äitinä seurannut, kun tyttäreni valitsee kaupasta luomuruokia, lisää kasvisruuan osuutta, käyttää kestokasseja ja ostaa vastuullisesti valmistettuja vaatteita. Hän on myös valistanut minua lajittelun ja kierrättämisen merkityksestä.

Vastakkainasettelu ruokkii turhautumista ja vihaa. Se värjää asiat mustavalkoisiksi ja tukahduttaa edistyksen.

Usein totuus on jossain siinä keskellä. Kuulkaamme myös niiden ääntä ketkä eivät huuda koviten.