Yhteiskunnassa käydään nyt voimistuvaa keskustelua, miten terveys-, vanhus- ja muiden suomalaisten lähipalvelujen käy.

Orpon hallitus on leikkaamassa sosiaali- ja terveyspalveluista 1,4 miljardia euroa. Hyvinvointialueilla kautta Suomen ollaan taloudellisessa pakkoraossa karsimassa ja keskittämässä lähipalveluja.

Kyse on neuvoloista, perhekeskuksista, terveysasemista, hoivakodeista ja vuodeosastoista. Siitä, hoidetaanko sairaat ja pidetäänkö vanhuksista huolta.

Keskustan linja on, että lähipalvelujen pitää olla lähellä.

Palvelujen karkaamisella kauas – siis niiden ankaralla keskittämisellä – olisi vakavia inhimillisiä seurauksia. Se kävisi pidemmän päälle kalliiksi myös taloudellisesti.

Keskustelussa on tähän asti jäänyt vähemmälle huomiolle lähipalvelujen yhteys suomalaisten arjen turvallisuuteen. Se yhteys on totta, ja se on olemassa.

Olen eduskunnan hallintovaliokunnan jäsen. Kävimme tällä viikolla valiokunnan kanssa Tukholmassa. Perehdyimme Ruotsin ilmeisen vakavaan jengirikollisuusongelmaan ja ruotsalaisten arjen turvallisuuden asioihin.

Keskustelussa asiantuntijoiden kanssa nousi esille, että yksi iso tekijä Ruotsin jengi- ja muiden turvallisuusongelmien muodostumisessa on ollut, että peruspalvelut ovat vetäytyneet – tai vedetty – pois ihmisten läheltä.

Kyse on ennen muuta julkisista palveluista, kuten terveydenhuollosta ja koulutuksesta, mutta myös yksityisistä palveluista.

Toisin sanoen: kun lähipalvelut ovat hävinneet tai ne on ajettu alas, arjen turvallisuudesta on eri puolilla Ruotsia tullut arjen turvattomuutta. Tätä on tapahtunut ja tapahtuu sekä kaupungeissa että maaseudulla. Pahiten ongelmat näkyvät lähiöissä Tukholmassa.

Suomessa on kohtalaisen laaja yhteisymmärrys siitä, että meidän pitää välttää Ruotsin tie näissä asioissa. Yhteisymmärrykseen tulisi kuulua myös lähipalvelujen pelastaminen koko Suomessa. Ruotsin esimerkki on tässäkin mielessä varoittava.

Viimekätinen valta tässäkin on Orpon hallituksella.

julkaistu Suomenmaassa 6.10.2023