Kansanedustaja on sanana varsin selkeä sana. Usein kuitenkin käy niin, että kun joku sana on yleisesti käytetty, siitä tulee ikään kuin erillisnimi. Sanan alkuperäinen syntytarina, sen olemassaolon syy, hämärtyy ja unohtuu.

Lähtiessäni nyt toista kertaa mukaan ehdokkaana eduskuntavaaleihin, minulle oli varsin selvää mitä täytyy tehdä eri tavalla kuin ensimmäisellä kerralla. Neljä vuotta sitten tuntui siltä, että aika loppui kesken. Se tärkein aika, eli aika ihmisten tapaamiselle ja kiertämiselle. Olen huomannut myös sen, että kohtaamisella ja kiertämisellä ei ole mitään merkitystä, ellet ole aidosti kuulemassa ja tuntemassa ihmisten ääntä ja tunnelmaa.

Koen muutenkin olevani varsin eri ihminen kuin neljä vuotta sitten. Elämä on opettanut, eikä ole kohdellut aivan silkkihansikkailla. Tosin, olen huomannut sen, että karhean työrukkasen kosketus voi monella tapaa viedä elämässä enemmän eteenpäin kuin sileän silkkihansikkaan.

Lähdin siis kierrokselle vaaliautollani Hanneksella kuukausi sitten sydän, sielu ja korvat auki. Mukanani oli pahvilaatikollinen esitteitä, joihin olin kasannut tärkeimmät vaaliteemani. Asiat olivat niitä, joita Savo-Karjalan ihmisten kannalta koen tärkeäksi viedä eteenpäin.

Kierros lähti liikkeelle tosi hyvin. Ajoimme tukiporukoiden kera Hannes -auton lehdessä ilmoitettuun paikkaan sovittuun kellon aikaan. Aloitimme tarjoilun. Ihmisiä alkoi kerääntyä auton luo, kättelimme ja aloimme puhua. Kävijämäärä auton luona on kasvanut koko ajan ja olemme kuukauteen tavanneet autolla n. 1700 ihmistä.

Kahden viikon jälkeen aloin huomata, että riippumatta siitä missä päin Savo-Karjalaa liikuimme, ihmisten viesti oli sama. Nyt kuukauden jälkeen olen siitä täysin varma.

Huoltaan tulevaisuudesta tulivat jakamaan ne ihmiset, ketkä pelkäävät, että eivät enää tulevaisuudessa pärjää tai jaksa. He ovat pienituloisia eläkeläisiä ja omaishoitajia.

He ovat niitä henkilöitä ketkä ovat rakentaneet meidän maamme ja yhteiskuntamme. He ovat kasvattaneet ja hoitaneet lapsia ja lapsenlapsia. He ovat maksaneet veroja ja tehneet uusia veronmaksajia. He ovat viljelleet maata ja tuottaneet toisillekin suomalaisille ruokaa. He ovat olleet pienipalkkaisissa palveluammateissa.

Nyt he toteavat, että he eivät enää kohta pärjää. Mielessäni pyörii edelleen erään rouvan itkunsekaiset sanat, joita hän yritti minulle reippaasti kertoilla. Hän kertoi jääneensä leskeksi ja asuvansa nyt yksin. Hän luetteli sähkölaskut, vesimaksut, auraukset, jätemaksut, lääkkeet ja pitkän litanian muita kuluja. Hän kertoi eläkkeensä ja totesi että ei enää pärjää. Hän sanoi pelkäävänsä tulevaisuutta.

Tämän suuntaisia viestejä on tullut monia ja monia. Jokaisella reissulla. Mitä enemmän niitä kuulen, sen vahvemmin tunnen vastuuta saada muutosta asiaan. Asiat eivät saa olla noin!

Tuon eläkeläisrouvan koskettavimmat sanat olivat ne, jotka hän sanoi minulle halattuaan lopuksi: ”Minä luotan sinuun päättäjänä”. Siinä vaiheessa minulla kastuivat silmät. Vaati hetken koota itseni sanoakseni, että lupaan olla sen luottamuksen arvoinen.

Kukaan meistä ei saa muutosta aikaiseksi yksin. Yksikään puolue ei saa aikaiseksi muutosta yksin. Tarvitsemme tähän yli puoluerajojen samansuuntaisesti ajattelevia ihmisiä, ketkä rakentavat Suomea niin että se pystyy huolehtimaan myös niistä sukupolvista, jotka ovat meistä huolehtineet. Tuo muutos on saatava aikaan nopeasti.

Kansanedustaja edustaa kansaa, ei itseään. Se tarkoittaa sitä, että kuuntelet ja aidosti kuulet sielussasi ja sydämessäsi sen mitä sinulle sanotaan ja toimit sen mukaisesti.

Jatkan kiertämistä ja ihmisten kuuntelemista. Mukanani minulla on edelleen laatikossa esitteitä, joiden teksti on kuitenkin osin laitettu uusiksi. Kentältä tullut viesti kuului, tuntui sydämessä ja sielussa ja tulee muuttumaan teoiksi.