Itäinen Suomi tarvitsee hallitukselta tekoja, ei petettyjä lupauksia
Kannanotto 23.1.2026
Keskustan Räsäsellä loppui kärsivällisyys:
Itäinen Suomi tarvitsee hallitukselta tekoja, ei petettyjä lupauksia
Keskustan outokumpulaisen kansanedustaja Hanna Räsäsen mukaan kokoomuksen ja perussuomalaisten johtaman hallituksen toimettomuus, välinpitämättömyys ja petetyt lupaukset jo itsessään pahentavat itäisen Suomen vaikeaa tilannetta luomalla alueelle kasvavaa epävarmuutta.
- Tässä maailmantilanteessa itäisen Suomen kohtalo ei voi olla se, että hallitus antaa Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan eniten kärsineelle alueelle vain kauniita juhlapuheita ja Itäisen Suomen ohjelmaan kirjoitettuja lupauksia, jotka eivät koskaan muutu teoiksi.
Räsänen muistuttaa, että myös OECD on reilu kuukausi sitten raportissaan tähdentänyt, että itäinen Suomi tarvitsee voimakkaita kansallisia toimia turvallisuuden, elinvoiman ja investointien turvaamiseksi.
- OECD:n linjaukset eivät jätä minkäänlaista tulkinnanvaraa. Itäinen Suomi tarvitsee välittömästi erityistalousalueita, teollisuuden ja puolustustuotannon vahvistamista sekä puhtaan energian investointihankkeita. Nämä eivät ole pitkän aikavälin taloudellisia visioita vaan välttämättömiä toimia myös Suomen maanpuolustukselle ja huoltovarmuudelle elintärkeän itäien Suomen selviytymisen kannalta.
Räsäsen mukaan hallituksen jo vajaa vuosi sitten päättämä Itäisen Suomen kehittämisohjelma niukkoine rahoituksineen kuvaa karulla tavalla, kuinka pahasti hallitus on aliarvioinut itäisen Suomen vaikean tilanteen.
- Hallitus viittasi kintaalla esimerkiksi kuuden itäisen Suomen maakunnan tekemille kehittämisehdotuksille. Myös Keskustan tekemät ehdotukset kaikuivat kuuroille korville.
- Nyt hallitus ei ole toimeenpanemassa sitä vähääkään, mitä se itse on jo päättänyt. Lainsäädäntöhankkeita ei ole vireillä ja muitakaan päätöksiä ei ole tehty. Päinvastoin hallitus on leikannut itäiselle Suomelle kohdennettua EU-aluekehitysrahoitusta.
Viime päivinä on maailmanpolitiikassa puhuttu paljon luottamuksesta. Räsäsen mukaan sama kysymys voidaan esittää myös kotimaassa: voiko kokoomuksen ja perussuomalaisten hallitukseen luottaa?
- Itäisen Suomen tyly kohtelu on selvä osoitus, kuinka meillä kotimaassakin vahvemmat pompottavat heikompia.
Lisätietoja: kansanedustaja Hanna Räsänen p. 050 514 3582